Paskaruutat ja niiden äidit

Voi vittujen syysseminaari! Katselin tossa itseäni peilistä ja huomasin, että tossa on selvästi sen näkönen nilli, että sitä vituttaa ihan kunnon ylinopeutta. Ja oikeassahan mä olin! Kattokaa nyt mua, meikähän hyperventiloi!

Vaikka henki ei enää kulje, niin kyllä tää vitutus näköjään jatkuu. Niinkuin yks Atpo sanois, mun vitutus on auringonvarma juttu. ATPO, mikä vitun auringonvarma?? Mitä varmaa siinä on?? Meikä ei ainakaan oo tän sumun keskeltä nähny kyseistä vittupääpallukkaa moneen vuoteen! Vittuun kaikki taivaan (ja muitten paikkojen) kappaleet!

Tän blogin lukijat on tässä vuosien mittaan osoittautuneet ihan kunnon sulatejuustoiksi. Ei vittu, alko kierrokset nousta heti, kun mietinkin, minkälainen porukka tätä sofistikoitunutta verbaaliakrobatiaa lukee. SAATANAN SOPPANAAMAT! No, mä kyl pystyn pitämään itteni kurissa niitten ruuviperseiden kanssa, jotka tajuavat jättää homman lukemiseen (kommentointikin vielä menee, koska emmä niitä lue). Sen sijaan kaikki ne soppaluut, jotka ovat innostuneet lähettämään meille aiheita, jotka eivät muka vituta, ovat saaneet mut vakuuttumaan, että ihmiskunta on kehittynyt apinoista korkeintaan negatiiviseen suuntaan.

Suurin osa kyseisistä aiheista on niin pystyynkuollutta kamaa, että olemme Atpon kanssa sujuvasti luukuttaneet ne ikkunasta ulos köyhien huoliksi. Seuraava tapaus kuitenkin pysäytti niin, että pakkohan se on käsitellä. Ottakaa tämä vaikka varoittavana esimerkkinä - kyseessä on todella rumaa tavaraa.

ei muute vituta =) meinaa, ku heräät aamul ja pieni poikasi hymyilee sulle omasta häkkisängystää ekaa kertaa. ei se voi vituttaa... sillo hymyilee van takas :) nimim: nollapääkakara runkkari-Jari-Pasin kanssa on elämäni suurin (ja ainoa) saavutus (nimim. muutettu)

VITTUPERKELEKYRPÄ! Jo pelkästään kyseisen rupinaaman suomen kieli on sitä luokkaa, ettei ole vaikea arvata, että lyhyen (mutta silti ihan liian pitkän) elämän ainoana sisältönä on ollut pokata mahdollisimman kakarana joku moponrassaajaverkkarilippisvihannes (no sinänsä ihan fiksua, että rimaa ei ole asetettu ihan liian korkealle) ja pamahtaa paksuksi viimeistään peruskoulun viimeisellä kvartaalilla. Ja valitettavasti tavoitteessa ollaan onnistuttu!! Mikä kammottava trauma viattomalle tyttölapselle pitää käydä, että kiljuvassa, rääkyvässä, määkyvässä, kuolaavassa, kusevassa ja paskantavassa mötkössä on edes etäisesti jotain sellaista, mikä ei muka vituttais!

Voin vakuuttaa kyseiselle nimimerkille, että vielä koittaa aika, jolloin se sun lutunen pikkupoikas löytyy häkkisängyn sijaan ihan oikeasta häkistä - ja syystä! (Tosin on ihan turha kuvitella, että kyseessä olisi jotain tyylikästä kuten suuren luokan talousrikos - sen lahjat riittävät ehkä juuri ja juuri jonkun nissancorollan pöllimiseen kaljapäissään.) Eikä se silloin paljon hymyile, enkä usko, että hymyilet sinäkään! Paitsi ehkä siksi, että oot viimein päässyt elämäsi pahimmasta virheestä edes hetkeksi eroon. Joten se, että sinulla juuri nyt on hetkellisesti valheellinen kuva siitä, ettei muka vituttaisi, tarkoittaa vain sitä, että vitutus on vetäytynyt hetkeksi taustalle kasvamaan korkoa. Ja ymmärtänet jo tässä vaiheessa, ettei kyseessä ole mikään ihan perus käyttötilin korko. EI SINNE PÄINKÄÄN! Siinä vaiheessa kun kyseinen vitutus aikanaan realisoituu, ei mainittavasti lohduttane, että joskus se penska muistaakseni hymyili ohikiitävän hetken.

Oletko tyytyväinen? Toivottavasti et, sillä en ole minäkään!