Suomi on kännyköiden luvattu maa! - Osa I

Nyt on meiningin vittumaisuus saavuttanut semmoisen tason, eksponentin, multiploitumisen, derivoitumisen, dedikoitumisen ja replikoimisen ettei sen kuvailemiseen alkuunkaan riitä yhden tekstin tila. Niinpä jaan seuraavan kahtia ja
nimeän palat osiksi yksi (I) ja kaksi (II). Moni lukija tuskin pysyy tässä nerokkaassa järjestelmässä perässä ja voi kaveripiirissään esitellä arvauksia, kiinnostaako mua. Kerron vastauksen marraskuussa.

Sitten asiaan. Suomi on kännyköiden luvattu maa. Sen tiedossa pitämisestä on pitänyt huolen niin kateelliset nokiaoptioiden kuolaajapaskiaiset, kateelliset verokarhut, kateelliset ruotsalaiset ja muuten vaan kateelliset ja kusipäiset suomalaiset, joiden mielestä mikään ei koskaan oo hyvin ja jos on, niin ei ainakaan niin hyvin kun naapureilla. Tukehtukaa kateuteenne nilkit ja juuri ennen kuin silmissä sumenee, niin tajutkaa että viereenne kaatuva naapurinne teki sen paremmin.

Luvattu maa loppuu juuri tasan siihen pisteeseen, että täällä on niitä vitun luureja asukkaiden lukumäärään suhteutettuna helvetin paljon. Käyttää niitä ei osaa KUKAAN! Suomessa voi mennä mihin vaan ja aina sinne eksyy joku onneton hinttilasse, joka mitä luultavimmin pitää itseään helvetin kovana jätkänä ja samalla ansaitsisi potkut joka ainoasta yhteisöstä ja sosiaalisesta verkostosta (Pasa, kumpi ottaa LinkedInit, Facebookit ja muut? Rupes nimittäin toi verkostoitumispaska JONKUN verran kiehahtamaan yli... perkele sentään!), mihin sattuu kuulumaan.

Pitää oikein vetää henkeä... saatana! Kännykässä on rajallinen määrä nappeja, joten jokaisen nakkisormitahvanaisen luulisi löytävän sieltä sen, joka sammuttaa puhelimen ja sen, joka EDES laittaa sen äänettömälle. (HALOO KUSIPÄÄT!!! Niiden olemassaololle on syy!) Näin ei kuitenkaan ole. Suomalaiset kusipääjuntit, joiden mielestä teatteri on rikkaiden hupia (no, jos ei oo rahaa, niin voivoi ja vittu piimäpiimä!), eivät mitä ilmeisimmin tajua mistään mitään!

Eivät selvästikään, sillä joka saatanan näytöksessä, oli se sitten teatteri, elokuvateatteri, perunateatteri, nukketeatteri, tai mikä tahansa muu peep-show, löytyy se originaalilla elämänasenteella ajeleva villapaitaan pukeutunut maajussihintti, jonka kaltaisia on koko Pohjanmaa pullollaan. (Tajuatteko te pohjanmaalaiset, että te voisitte ratkaista monta Suomen ongelmaa käden käänteessä? Se on asema, jota monella ei ole. Ottakaa ne puukkonne, kääntäkään kättänne niin, että terä on rintaanne vastan ja juoskaa latonne seinää päin. Problem solved ja Aspon ohella kansakunta kiittää.) No tämän nilliperseen Nokia tune alkaa soida ja ei millään ihan hiljaisella äänellä... EI TODELLAKAAN!!!

Ja mitä tekee tämä oman elämänsä sankari, kun puhelin soi? Laittaa sen pois? Ei vastaa? EI KUMPAAKAAN! Hän (kotieläimestä puhuttaessa voitaisiin kyllä sanoa myös että ”se”) vastaa siihen ja alkaa valittelemaan:

”En mä kato Rane nyt voi puhua kun mä oon täällä teatterissa, kun toi mun puhiseva tanttavaimoni pakotti mut tänne ja...” Ei ainoastaan tämä lause osoita, että kyseinen runkkarikusipää on munaton nilkki, joka ei osaa ottaa vastuuta omista tekemisistään ja olla syyttelemättä saamattomuudestaan vaimoaan, vaan se kertoo myös, että kyseinen paskiainen a. EI OSAA SAMMUTTAA PUHELINTAAN, sekä b. ei TODELLAKAAN tajua, ettei siihen nyt saatana vastata kesken minkään!!!

Tässä maassa puhutaan toistuvasti miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta ja mun mielestä ihan vitun turhaan. Tasa-arvosta voisi puhua edellä kuvattujen totaalisten idioottien ja fiksujen ihmisten välillä. Ja tässä tapauksessa tasa-arvo tarkoittaa sitä, että jos on noin saatana tyhmä, niin ei tasan saa mitään arvoa. Vittu! Kertokaa mulle, MIKS VITUSSA ÄSKEISEN TARINAN URPO SAA KULKEA VAPAANA MISSÄÄN!?!

Vittu! Pakko katkaista tää kirjoittaminen tältä erää. Taas korvat tinnittää ja veri kiehuu niin, että on pakko jatkaa myöhemmin. Enkä tiedä koska se on. Sen tiedän, että mua vituttaa jatkaa tätä, samoin kun mua vituttaa kirjottaa tätä vitun blogia. Perkele mitä paskaa.