sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Käsinkö ton paskan kirjotit?

Missä koulutetaan elokuvaohjaajia ja käsikirjoittajia ja ennen kaikkea: MISSÄ NIITÄ TYYLI-, DRAAMA- JA TOIVOTTAVASTI KOHTA MYÖS OIKEASTI -TAJUTTOMIA PASKAURPOJA VOI LEIPOA NAAMARIIN VAIKKA FUTISJOUKKUEEN VOIMIN!?!

On harvassa ne elokuvat, jotka ei ois päin vittua oikein vakavasti. Enkä nyt puhu mistään kansantautimme Renny Harlinin kuolleena syntyneistä tuskan oopperoista tai suomalaisen kansanilmaisun kaurismäkiläisistä messiaista, joiden ohjaajat toki voisivat nekin parit pannutukset saada. Eri ansioista tosin.

Nyt puhutaan niistä tyypeistä, jotka kirjoittaa elokuviin vähän jännitystä, viime hetken ratkaisuja ja muuta aivan vitun paskaa. Siis just tätä: "ei soiteta poliisille", "mä voin mennä tutkimaan ton pelottavan äänen tonne kellariin", "voidaan me tänne pääpahiksen luolaan jäädä itkemään, ei se varmasti nyt just tuu paikalle", "kyllä me omillamme selvitään, koitetaan vaan karata, vaikka bensa on loppu, taskulampusta on paristot loppu, sun nilkka on murtunut ja muutenkin kaikki on niin päin vittua, että joka ainoa edes etäisesti omaan ajatteluun kykenevä yksilö tekisi jotain aivan tosenlaista, mutta tässä elokuvassapa me nyt näytellään rohkeaa siihen asti, että kohdataan sitten se, jota etsittiin ja sen jälkeen onkin hyvä lyhistyä itkien polvilleen ja toivoa, että nyt vielä kaikki kääntyisi hyväksi."

Mä tiedän, etten mä nyt ilmaisultani mitään Oscar-tasoa (miks vitussa hei sen paskapalkinnon nimi on Oscar kaikkialla muualla paitsi niitä jakavassa vittupäävaltiossa?!?), mutta kyllä multa aika nopeasti loppuu sanat sen kuvailuun, miten luokattoman paskaa kamaa pääosa elokuvista on pullollaan.

Joo joo, ei hobittejakaan oikeasti ole ja ei elokuvien pidäkään olla Pasan kaltasia, aukottoman loogisia kokonaisuuksia, joissa luodaan virheetön ja hajutonmautonväritön kopio oikeista ihmisistä, oikeissa elämän tilanteissa ja tekemässä oikeita ratkaisuja erehtymättömän logiikkansa seurauksena. Mutta en mä voi olla heittämättä vieressä istuvan puhisevan läskin popcorneja lattialle, kun kattoo miten vitun perseestä olevia ratkaisuja huonojen käsikirjoitusten seurauksina elokuvissa JATKUVASTI TEHDÄÄN!!!

JOS TE NYT VITTU OOTTE SITÄ MIELTÄ, ETTÄ EIPÄS NYT HAASTETA YHTÄÄN KATSOJAA TURHAN MONIMUTKAISELLA PASKALLA, VAAN KOITETAAN JOTENKIN ETSIÄ PIENIN YHTEINEN NIMITTÄJÄ JA ALITTAA SE, NIIN HIENO HOMMA!!! KELPAA MULLE! MUTTA KERTOKAAPA SEKIN NYT VIELÄ ETUKÄTEEN, NIIN EI TARVITSE TULLA SINNE ELOKUVIIN KIROILEMAAN NIIDEN "SANKAREIDEN" VITUN PERSEESTÄ OLEVAA TOIMINTAA, SILLÄ JOS MUA JOKU VITUTTAA, NIIN SE ON ELOKUVIEN NÄSÄVIISAAT KOMMENTOIJAT. VOI VITTU MITÄ PORUKKAA!!!

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoisiin kellonaikoihin se vitutus vaan näköjään pärähtää päälle..

Anonyymi kirjoitti...

VITUN ÄLYKÄÄPIÖ!!!!

ei oo vielä tullu mieleen, et vituttaa voi ihan millon vaan.
mua vituttaa _juuri_nyt_ toi sun vitun idioottimainen ja pillunaamanen nillitys ajankohdista jollon sopii vituttaa.
..eli ime munaa!!

Anonyymi kirjoitti...

Tuo 'ime' on 12-vuotiaitten poikien käyttämä ilmaisu, kun puuttuu heidän huliganismiinsa. Vastaan aina: Turha toivo.

Anonyymi kirjoitti...

Haistapa, jtp, vittu!

Älä kategorisoi ihmisiä, jos et parempaan pysty!
..ja löysää vähän pipoa...ei kannata olla niin aikuinen, että ei itekään siihen enää usko...

---> Ouluun.

Anonyymi kirjoitti...

voi vittujen vittu, ja kaikkien vitutus hetkien vittu äiti...

jos te saatanan vitut olette menneet vitun kirjan julkaisemaan, niin vittu en varmasti sitä vittu osta... alkoi just meinaan vituttamaan tollanen vittuilu...stana vittu prkl...

Anonyymi kirjoitti...

ostin kirjan eilen. kaikki ketä käy työpöydän äärellä jää lukee sitä. pitää vissiin laittaa takasi laukkuun ettei katoa kokonaan...

Anonyymi kirjoitti...

95% kaikesta on paskaa. Aina ja ikuisesti. Amen.

Anonyymi kirjoitti...

Hei mitä paskaa täällä jauhetaa. Eikö teillä ihmisillä ole saatana parempaa tekemistä ku aina valittaa. TAPPAKAA ITTENNE JOS MAAILMA ON NIIN PERSEESTÄ, tollasia pallinaamoja jaksa kukaan katella.

Anonyymi kirjoitti...

Elokuvan tarkoitus ei ole jäljentää todellisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

"oikeissa elämän tilanteissa ja tekemässä oikeita ratkaisuja erehtymättömän logiikkansa seurauksena."

ENITEN VITUTTAA VITTU YHDYS SANA VIRHEET! MENKÄÄ JONNEKIN VITUN PERUS KOULUUN ARVOISAT POTTERIT TAI FINNI NAAMAT, KUN ETTE VITTU OSAA!