Kuinka urheilla ja ja dokata yhtä aikaa?

No ei mitenkään.

Yks juttu, joka henkilöä, joka ei paljon allekirjoittele, vituttaa, on se, että on olemassa ihmisiä, jotka aloittavat tekstinsä lauseilla, joissa on niin monta pilkkua, että perus teini-ikäinen angsti-viiltelijä tulisi niillä toimeen helposti pari-kolme vuotta mesettäessään sen ihanan Lassen kanssa, joka tosin on jättävä kyseisen muikin 3 viikon seurustelun jälkeen.

Mennäänpä asiaan. Taitaa muuten olla ensimmäinen ihan oikea asia tämän blogin säälittävän historian aikana. Noniin, olkaa tarkkana.

Toinen (tai siis yksi niistä lukemattomista) vituttava asia on nimittäin se, että muutamankin viikon rännin aikana on yllättävän paha urheilla. No, mahahan siinä sitten kasvaa, kun sen lavankin päivässä tirpoo keimonsteria nassukkaan. Tässä kohtaa moni lukijoista (mistä?) varmasti ehdottaa, että mitäpä jos sitä keskiketterää ei vetäisikään ihan niin näytöstyyliin, vaan sen sijaan olisi silloin tällöin ihan selvinpäin ja kävisi siellä lenkillä, niin ei tarvitsisi kitistä jossain Anonyymit Nynnyt Munapäät -blogissa, kuinka maha kasvaa, kun kesuli maistuu.

Mutta eipäs se olekaan niin yksinkertaista. Nimittäin jos meikäläinenkin olisi adoniksen mitoissa, niin olisi erittäin suuri vaara, että olisin tyytyväinen maalliseen olevaisuuteeni. Ja siitähän seuraisi se, että en enää olisi vittuuntunut esim. jenkkakahvoihini. Ja jos en olisi, niin mikäs jätkä mä olisin kirjoitteleen eniten vituttaa kaikki -blogiin. No nii-in. En mikään. Ja sitä paitsi olvin juonti on kivaa, lenkkeily puolestaan ei.

Tästä kaikesta itsetutkiskelusta viisastuneena ajattelin huomenna aloittaa pitkän viikonlopun. Kevyt kolmepäiväinen tiedottomuus pitänee huolen siitä, että sunnuntaina - kuten myös maanantaina, ja aina - vituttaa taas ihan sopivasti. Nähdään Olusilla Iisalmessa. Sieltä saa muuten toosaa! Tosin valehtelisin, jos väittäisin, etteikö sekin vituttaisi.