tiistai 13. marraskuuta 2007

Pois silmistä, pois mielestä

Nyt vituttaa erinäiset suomalaiset suojatyöpaikat, edistämisyhdistykset, kansalaisjärjestöt ja muut turbo-olmien piilopaikat, joissa yhteiskuntakelvottomat yksilöt ja rajatapaukset rellestävät kuntien ja valtion tuki- ja kuntoutusrahoilla piilotellen ja peläten sitä päivää, kun kenties joutuvat oikeisiin töihin.

No voin kertoa teille, että sitä päivää teidän on turha pelätä! Ei nimittäin ole semmoista oikeaa työpaikkaa (viittaan tällä nyt vaikka yrityksiin), joka teidän kaltaisianne kengänpohjallisia suostuisi ilman sarkasmia palkkaamaan. Ja jos näiden yhdistysten ansiosta kyseiset tyypit eivät aiheuta mulle vielä nykyistäkin enempää harmia kerjäämällä työmatkallani, myymällä lehtiä rautatieasemalla tai liukastelemalla ”vapauttakaa majavat” –kylttiensä kanssa Helsinki-Vantaalla, niin olkoon sitten niin. Mutta tietäkää nuljakkeet, että maailma ilman teitä olisi kuin ihminen ilman syöpää. Terve. Te olette se syöpä (tuskin siellä valtio-opissa mitään vertauksia teille on opetettu, kunhan piiloutuminen ja vastuunpakoilu ovat olleet hyvinhallinnassa, joten avasinpa teille tuon jutun.)

No joka tapauksessa, on aika vitun perverssiä toimintaa valtiolta rahoittaa puolueiden nuorisojärjestöjä, pääosaa puolueista, puhumattakaan jostain viimeisen päälle työmarkkina- ja muista ”teemme edunvalvontaa dokailemalla jäsenmaksusi ja taputtelemalla toisiamme selkään violeteissa samettitakeissamme, pullonpohjalasit ja vihreät maiharit hiestä, kuolasta ja räästä kiiltäen” –tason sivariyhdistyksiä.

Ottakaapa huviksenne minkä tahansa näiden hamppuhousujen ihannointiyhdistysten jäsenlehti (kyllä niitä jostain rautatieaseman tai kirjaston läheltä löytyy) tai selatkaa nettisivuja (oksettavasta ajatuksesta huolimatta). Eiköhän siellä heti maailmanparannusagendan ja ”pyrkimysten jäsenten henkisten ja fyysisten pyrkimysten edistämiseksi” jälkeen kerrota, miten yhdistyksen johtoryhmä vieraili vastaavan haistavittujengin luona Pietarissa. Ja että olikin armoton ryyppyreissu, josta talteen jäi kolme mustaa silmää, kuppa ja kaksi lasta, koska itseriittoisina kusipäinä kukaan (tai mikään) muu ei kelvannut (haloo patteriaivot! Oikea termi on kelpuuttanut!).

Ja nyt ne majavahampaat, jotka ovat oikeuttamassa omaa Ihmisoikeudet absolutisteille ry:tään, että siellä ei dokata, niin voitte vastauksen sijaan haistaa vaikka vittu. Jos se teidän pellehermanniporukkanne jotenkin oikeasti eroaa muiden rahoilla nyhväävistä paskaporukoista, niin kertokaa siitä vaikka maakuntanne lehdessä. Siellä on kaltaisillinne pikkupolitikoijille palstakaupalla tilaa debatoida ja argumentoida. Täällä se ei kiinnosta ketään.

Ja ton kaltaista "edunvalvontaa" ja "jäsentoimintaa" tosiaan ihan valtakunnan tasolla kannatetaan. Toisaalta, jos niitä avustuksia on myöntämässä näiden yhdistysten perustajia ja muita rasvalettijeesuksia, niin onhan tuo jatkumo looginen.

Ei vittu että tää homma onkin oikein viimeistä paskaa! Mä en suoraan väitä, että näitä paskaporukoita ja niiden sikiämistä estämään pitäisi säätää spesifejä lakeja, mutta väkisin tulee mieleen kysyä, että millä ilveellä tämän kaltaiset kilpailukyvyn alentajat voitaisiin siivota jonnekin väestönsuojien kätköihin tutkimaan vaikka pimeyden vaikutusta entisiin pikkutakkipolitikoijiin sen sijaan, että hengittäisivät pinnan päällä sitä kuuluisaa ”samaa ilmaa”. Saatanan saatana!

24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa väsynyt post. U phail!!

Anonyymi kirjoitti...

mites tapaus jokela kolahti? ajatuksia?

Anonyymi kirjoitti...

just näin, vittu mitä muniin puhaltelijoita!

Anonyymi kirjoitti...

voi perkele, mun suolisto valahti tänään lattialle viimeisimmän tieliikennelaitos-keikan jälkeen, VOI SAATANA!!! mua kyrpii tämäkin tapaus niin paljon etten edes aio ottaa kantaan tähän postaukseen, muuten kuin että se oli paska!!!!

Anonyymi kirjoitti...

tylsää kamaa. lopettakaa jo se jokela paskanne. Siitä jauhaminen mua vituttaa enemmän kun se että se tapahtu.

Anonyymi kirjoitti...

O-OU! Täytyy varmaan hylätä Captain Stubing nimimerkki, menee niin huvittavaksi...ei jaksa ees enempää kommentoida kuin että seuraavat Captain Stubing kommentit ovat ovat tämän yllä olevan hassuttelijan käsialaa kun ei muutakaan tekemistä keksi kuin pölliä anonyymi nimimerkki...kui vitun tyhmää toi nyt on, ei pysty ees käsittään( hahhahaa...oi kun on vaikeaa muuten kirjoittaa tätäkin suruviestiä, on niin hauska toi yllä oleva stubi, hehehe)...Tää homma nyt ei muuten kiinnosta mut Pasa nyt ainakin tietää keneltä viestit ei tuu....

Anonyymi kirjoitti...

Oikee stubi ei käytä mitää viidakkojen bananilinja busseja (tieliikennelaitos) jos joskus välttämättä joutuukin siirymää paikastatoiseen "ekologisella" yhteiskuljetuksella se ei todellakaan ole tieliikennelaitoksen kalustoa. Tataa toi tieliikennelaitos ajella siellä jossai missä imhiset eivät osaa puhua ku on syöty nii paljon kalakukkoo

Anonyymi kirjoitti...

...mä putoan...

Anonyymi kirjoitti...

anonyymit, chief of chicago, captain stubing, juho-kusti... mään, vittu te ootte kauheita nillejä! Oikeasti, Demin foorumeilla on älykkäämpiä postauksia ku mitä ootte tänne kirjottanu. Voi saatana. Ryömikää ny sinne kivenne alle ja pelakkaa vaikka Super Mario Galaxya tai jotain muuta retardi-peliä samalla kun nostatte sosiaali-etuuksianne. Niin, en mä niitä tukia vastaankaan sinällään ole, mutta on tullu huomattua että niitä jaellaan pikkusen (aika paljo) liikaa ja vieläpä tommosille kermaperse- junttihinttirunkkareille. Ojankaivajiakin tarvittas ja te 50 pisteen jaetun ÄO:nne kanssa istutte koneella ja kommentoitte tänne tyyliin "MÄÄ ONN KUNIKAS!11!11 SÄÄ PHAIL!!!!1111!!1". Haistakaa perse, teistä voi olla jotain hyötyä vain jos te tosiaan käytte niissä ojankaivuuhommissa ja teidät suljettaisiin loppupäiväksi häkkiin ilman mitään yhteyttä ulkomaailmaan. Te ootte kaikessa negatiivisessä painotuksessa melko suomalaista porukkaa. Kannattas hävetä. Sen perseenki vois joskus pyyhkiä, saatanan mullit. "E luolamiähekkään käyttäny paperia" No ei varmaan, mutta epäilen silti että ne sen takia olis jättäny järkälemäisiä paskapaakkuja roikkumaan perseestään. Ymmärrän, että niistä on kiva ottaa huikopalaa kaupungilla kuljeskellessa mutta se vittu haisee! Te käyttäydytte huonommin ku amikset, joka on jo Nobelin arvoinen suoritus, jos niitä jaettaisiin sen perusteella että kuka on lähimpänä neandertaalia käytöksessään ym. elintavoissaan.

Haistakaapa kuppanen, limanen, höylätty ja verinen vittu.

Vitulla, PalliPerseMekkala

Mane kirjoitti...

Mitä? Eikö enää vituta, häh?

Taitaa ukot olla ihan keskiluokkaistunut, muuttanut jonnekin Espooseen ja siellä päästelee jargonia suustaan taloaan nikkaroidessa. Eihän siinä enää ehdi vituttamaankaan.

Vittu miten laiskaa bloggausta. Mokomat!

Anonyymi kirjoitti...

O-OU! Nyt saatiin vähän juho-kustin ja stubin kanssa piiskaa! Voi ei! Jos jommalla kummalla teistä löytyy super mario galaxy niin mitäs jos sit alettais paskasin kermapersein pelaileen...vai miltä kuulostaa??

Anonyymi kirjoitti...

taisi molopää tuntea piston sydämmessään kun SE (eli eläi)paikallistettiin kartalta. Kusti jyräs :D

Anonyymi kirjoitti...

aika jakomielistä tilitystä anonyymiltä...vai mikä vitun pallipersemekkala nyt ootkaan?
eikö sua yhtään hävetä että tiedät minkälaista nillitystä demin sivuilta löytyy??

Anonyymi kirjoitti...

M-hm, ja sä et sitte vissiin tienny, vai? Epäilen. Varmasti jos yleensäkään pyörit foorumeilla/hupisivustoilla, niin olet varmasti joskus törmännyt Demi-linkkiin. Sen takaa on löytyny sitte niin ihqdaa-tavaraa että oksat vittu pois! Mutta jos et tosiaankaan tiennyt niin joko a) elät tynnyrissä tai b) sä oot harvinaisen degeneroitunu vittupää-amis, jonka muisti on vain hieman parempi kuin kultakalalla.

Over and out, PalliPerseMekkala

Anonyymi kirjoitti...

kaikki jotka haukkuu paskapersemekkalaa on automaattisesti paskapäitä ja vittumaisia nillejä. se on toistaseks ainoa fiksu ihminen joka on tänne laittanu mitään

Anonyymi kirjoitti...

mitä sää paskaperse koko ajan poraat, mee imeen sitä mutsin tissiä! sälli varmaan just panee jotain kuolleita rottia ja tunkee samalla turtles ukkoja perseeseen, vittu väsyny corolla amis viilit naamalla paskantaa seinille ja imee sonnin munaa! Oot varmaan niin tyhmä ettet kävellä ees osaa, isäs varmaan kierolla munallaan nussinu ydinreaktoria ja mutsis joku narkomaani huora.........

miltähän tämmönen teksti nyt sit kuulostaa...niinpä!!

Anonyymi kirjoitti...

Lause aloitetaan isolla kirjaimella ja "turtles ukkoja" on yhdyssana. On tutkittu juttu, että suurella osalla miehistä penis viettää hieman tai huomattavasti vasemmalle tai oikealle. Jos olen niin tyhmä etten osaa kävellä niin aika kivasti tännekin kirjoitan, osaan artikuloida järkevästi sekä osaan rakentaa lauseen oikein.

"mee imeen mutsis tissiä!!!11!111!1111!1111111". Ironista, olen käyttänyt samanlaista loukkausta viimeksi ehkä... hmmm... viisivuotiaana? Noihin muihin en aio edes puuttua.

Totta, totta, olen käynyt amiksen (vielä tähän mennessä), kai sitten olen amis. Huom. amis as in ammattikoulun käynyt, ei as in pilottipelleidiootti (niinkuin teistä suurin osa). Surullista huomata että miten minua monesti viisi tai kymmenenkin vuotta vanhemmat ja koulutetummat ihmiset ovat paitsi idiootteja mutta myös helvetin lapsellisia ja huumorintajuttomia.

Oikeasti, ei kannata nolata itseään haukkumalla muita amiksiksi, jos ei pysty parempaan.

Lopuksi sanottakoon vielä etten kannata niin työväenluokan, keskiluokan tai yläluokankaan stereotyyppisiä ihanteita.

PalliPerseMekkala kuittaa

Anonyymi kirjoitti...

kyllä se kertoo iha vitusti sun kehitykses vajaudeta että pädet tääl vitun blogilla jollai vitun oikeikirjoitustaidoillas.
Vittu mikä AASI!

Anonyymi kirjoitti...

voi ny vittu, pitäisköhän tälle haastamiselle perustaa oma blogi! "Mun isi ui lujempaa kun sun isi", "mun isi ajaakin ohi moottoriveneellä", "mut se jää mun mutsin laivan alle", "joo mut mun mutsi tuleekin sukellusveneellä ja torpedoi sun mutsin laivan"...

...loppuiskin joskus...

Anonyymi kirjoitti...

("mee imeen mutsis tissiä!!!11!111!1111!1111111". Ironista, olen käyttänyt samanlaista loukkausta viimeksi ehkä... hmmm... viisivuotiaana?)

En tiedä minkä ikäinen olet Herra Äidinkielenopettaja, mutta hienoa huomata että herjauksesi ovat vuosien saatossa hioutuneet ala-arvoisesta tissin imemisestä järkälemäisiin paskapaloihin jotka roikkuvat perseestä!
Ja täytyypi varmaan riisua tämä pilotti, jota suurimmaksi osaksi käytän!

Hyvin sä vedät!

Anonyymi kirjoitti...

"kyllä se kertoo iha vitusti sun kehitykses vajaudeta että pädet tääl vitun blogilla jollai vitun oikeikirjoitustaidoillas.
Vittu mikä AASI!"

Ahaa, löit nolife-kortin pöytään. Sitä en osannutkaan odottaa!*sigh* Eipä minun elämästä kovin montaa minuuttia kulu, jos hieman huvitan itseäni teidän idioottien kustannuksella.

"En tiedä minkä ikäinen olet Herra Äidinkielenopettaja, mutta hienoa huomata että herjauksesi ovat vuosien saatossa hioutuneet ala-arvoisesta tissin imemisestä järkälemäisiin paskapaloihin jotka roikkuvat perseestä!"

Poimit sitten tuon kaiken muun seasta, hienoa! Hienompaa on se ettet edes yrittänyt keksiä mitään parempaa.

"Ja täytyypi varmaan riisua tämä pilotti, jota suurimmaksi osaksi käytän!"

Good for you! Vaikket olisikaan amis tai skinari niin onhan se kumminkin helvetin ruma takki!

Rakkaudella, PalliPerseMekkala

Anonyymi kirjoitti...

iha mahoton jätkä tää mekkala

Anonyymi kirjoitti...

hajotkaa aamuihinne ja tuketukaa pullaanne...tää ei vissiin ollu se paikka jossa ois tarkotus toi´siamme dissata? ..vai ihanko väärin oon käsittäny+

keskityttäskö vaan kiltisti haukkumaan paskaks pasan ja atpon tuotoksia?

Anonyymi kirjoitti...

Joo lapset vois mennä nukkumaan enneku edes heräävät...