perjantai 26. syyskuuta 2008

Pelle-Panun pulinoita

Panu on vittunaama

Enpä nyt ensi alkuun voi muuta sanoa, kun KERÄÄPÄ LUUS VITTUNAAMA JA PAINU HELVETTIIN HARJOITTELEMAAN HAMPPUKIIKKUA!!!

No joo, onhan toi toki paljon sanottu tyypistä, jota en ole koskaan tavannut. Sanojen painoa tärkeämpää silti mulle on se, että äsken mainittu tilanne tule koskaan muuttumaan.

Alla joitakin esimerkkejä siitä, minkälaisella saastalla voidaan meidän internettiämme, tajuntaamme ja possessiivisuffiksiamme täysin vailla rangaistusta kurittaa. Seassa on joitakin havaintoja tästä koko maata ydinjätettäkin lämpöisemmin syleilevästä ilmiöstä.

"Olen tavannut exäni uuden miehen."
MITÄPÄ PANU SITTE, HÄH???

"Ex-rakas Heidi nähtiin tälläkin kaudella Idolsissa. Hän yritti mukaan Tampereelta ja Rovaniemeltä."
Onneksi olkoon vaan! Harva häviää samassa asiassa kahta kertaa.

"Panu ja Anna asuvat avoliitossa ja heillä on yhteinen koira."

"Panu odottaa toiveikkaana, että hänenkin musiikkiprojektinsa saisivat tuulta purjeisiin."
Odottamallahan se käy.

"Vapaa-aikana pariskunta ottaa rennosti. Molemmat ovat jääneet koukkuun Big Brotheriin."

EIKÖ TOSSA VITUN TYYPISSÄ OO MITÄÄN HYVÄÄ?!?!?!?!?!?!!!!!§§§§§111½½½½

Semmosista asioista uutisoidaan ihan poltteessa, että mitäpä kuule sitte. Ja sitten on tää painu vittuun -osio. Vittu mä vihaan tätä!

"Hänet yhdistettiin talosta jo ulos häädettyyn BB-Minnaan. 7 päivää -lehti kertoi, että Minnalla ja Panulla olisi ollut sutinaa yhteisessä illanvietossa, jossa Anna ei ollut paikalla."

Tossa jo toi sanamuoto kertoo, että mitään perustetta mihinkään ei ole. "Hänet on yhdistetty..." no mäpä yhdistän tässä mun nyrkin ja ton sun feissin!

"Mitä Anna Abreu kommentoi Panun ja BB-Minnan väitettyyn suhteeseen? Kenet BB-talon asukkaista Anna on tavannut? Katso Annan ja Panun videohaastattelut hetken kuluttua täältä."

NO MÄPÄ ODOTAN JA KATON!!!

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä hyväksytään! =) Vittu mä inhoon hymiöitä! Tässä oli sitä vanhan vitutuksen mallia.Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

no vitun aasi. sun vitutus kohdistuu nyt aivan väärään. syytä a) mtv3:sen viihdeuutisia b) ittees. onko vittu pakko lukee kaikkee paskaa?
vituttaa tällästen idioottien valitus.
don't hate the player, hate the game.

Anonyymi kirjoitti...

VIHAAN PANU LARNOSIA JA ANNA ABREUTA: HIRTTÄISIVÄT ITSENSÄ JA KOIRANSA.

Anonyymi kirjoitti...

Ai jaa no VOI VITTU. Muakin alkoi vituttamaan vaikka en ohjelmaa seuraakkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä vittua.

Anonyymi kirjoitti...

Siis ensinnakin kuka vitun Panu. vittuako kiinnostaa?!?!?! Lisaa turhia vitun julkkiksia tahan muutenkin jo paskaan julkkispiiriin.

Anonyymi kirjoitti...

Eihän toi edes vituta mutta. Im legend saa jatko osan ja se vasta VITUTTAA.

Anonyymi kirjoitti...

Niillä pitäisi olla BB kilpailu, jonka voittaa se joka työntää suurimman hedelmän omaan persereikäänsä. Vitun homo PANU olisi sen lajin kunkku sinne uppoaisi VESIMELOONI ettei mitään ja ananas tulpaksi.

Anonyymi kirjoitti...

tuo vitutus on vielä pientä ja sen aihekin puolivillainen nukkavittu jolla ees saa aikaan kunnon vitutusta.

huomenna jos menee vituillee niin mua vituttaa aiheesta sen verran, että siitä alkaa sellainen loppuelämän ryyppyputki ettei ole tässä maassa nähty.

dadadsdas kirjoitti...

vittuku vituiks meni auto sammu ku paska

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä sanonta on myös: "Vittuilu on välittämistä!"

Anonyymi kirjoitti...

" Anonyymi sanoi...
no vitun aasi. sun vitutus kohdistuu nyt aivan väärään. syytä a) mtv3:sen viihdeuutisia b) ittees. onko vittu pakko lukee kaikkee paskaa?
vituttaa tällästen idioottien valitus.
don't hate the player, hate the game"


voi vitun tonttu. onko vittu pakko lukee tätäkään paskaa jos kerran vituttaa idioottien valitus?