perjantai 11. heinäkuuta 2008

Jää kotiin nilkki!

Voi kyrpätynnyri! Olin tossa hiljattain erään seurueen mukana eräässä viikonlopputapahtumassa. Kaikki tietävät, että viikonlopputapahtumat ovat keskimäärin suomalaisten paskaläävien viimeisiä oljenkorsia myydä teltoissa hikoileville vieraille niin paljon olutta, että kunnan talous ei aivan ratkea liitoksistaan. Sen lisäksi niissä esiintyy joku Lauri Tähkä, jota huhujen mukaan ollaan kysymässä uuden Frankensteinin päähenkilöksi. On se niin vitun ruma leipänaama.

No unohdetaan hetkeks, että tää ite tapahtuma oli paskaa, mutta melko saatanan syvältä oli myös tän joukon pääseminen sinne. Suunnitteleminenhan aloitettiin tietenkin hyvissä ajoin sähköpostilla, sillä mikä onkaan verrattomampi tapa pitää ketjussa mukana sataa ylimääräistä nilkkiä, joita ei vois vittuakaan kiinnostaa, onko sinne persenaamafestarille joku menossa vai lopetettiinko ko. paskaluukku jo vuosi sitten.

No sitten romahti helvetti niskaan suomalaista kesäsadettakin äkäisemmin. Jotkut ottavat asiakseen kertoa, millä kulkuvälineellä ehkä tulevat, elleivät sitten tule sinne jollain muulla. Yksi vaihtaa tulomielipidettään keskustelun aikana kuusi kertaa, unohtaen, ettei ekaakaan häneltä varsinaisesti kukaan kysynyt. Joku taas vertailee CO2-päästöjen määrää eri vehkeiden välillä yhden miettiessä saisko kolme vuotta vanhalla opiskelijakortilla jotenkin vielä puristettua alennukset VR:ltä.

Sanonpa vaan, että PAINUKAA VITTUUN SIITÄ INISEMÄSTÄ SAATANAN PALLIKORVAT!!! On aivan yks ja saatanan sama, ootteko menossa, tulossa tai jäämässä, kunhan pidätte ne räkäset turpanne kiinni. Ilmiselvästi parasta olis, että ette pääsIS paikalle yhtään mitenkään ja mieluiten vielä niin, että jäätte matkalle sen paskasen romunne kanssa. Jos vaikka kävis niin hyvin, että SIELLÄ EI OLIS NETTIYHTEYTTÄ, JONKA VÄLITYKSELLÄ VOITTE TUKKIA MUN SÄHKÖPOSTILAATIKON NIILLÄ HAISTAVITUN-VALITUKSILLANNE!!!

Voi vitun jatke mä vaan sanon. Ja sanoin paljon muutakin. Perkele!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Äijä on ollu aitoonkirkastusrehunpunttipersenaamafestareilla.
kuka vittu sinne nyt edes haluis mennä?

Anonyymi kirjoitti...

Taas oli semmonen teksti että älkääpä lopettako päivätyötänne. Apinanulikat

Anonyymi kirjoitti...

Mitäs helvetin vikaa Aitoossa on? perkele... Atpo on selkeesti ollu kuskina festareilla. VIRHE!

Anonyymi kirjoitti...

festarit on homoille!

HAISTAKAA VITTU!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Osu ja uppos! :-D

Anonyymi kirjoitti...

hähää. Siitäs saitte sanoi rutsi farmari.