Joka kuuseen kurkottaa pärjää paremmin

Perisuomalaisista hyveistä tärkeimmät ovat vaatimattomuus ja omien saavutusten vähättely. On tärkeä tajuta, että ”parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla” ja ”kel’ onni on, se onnen kätkeköön”. Ja vastaavasti, jos joku erehtyy huikentelemaan saavutuksillaan tai ylipäätään yrittää saavuttaa jotakin, on häntä syytä ojentaa välittömästi. Hyviä argumentteja ovat esimerkiksi ”itku pitkästä ilosta” ja ”kyllä routa porsaan kotiin ajaa”.

Sen lisäksi, että edellä mainitut sanonnat jo sinänsä ovat täyttä paskaa, niin on melko surullista, että kanssa-urpomme rakentavat elämänsä niiden pohjustaman ajattelun varaan. Mahdollista menestystä ja onnea ei kailoteta ympäriinsä, ettei vain joku lähettyvillä oleva ahdistuisi. Näin ollen – sinänsä nerokkaaseen – systeemiin on sisäänrakennettuna se, ettei mitään oikeastaan kannata edes yrittää saavuttaa, kun ei siitä kuitenkaan kenellekään uskaltaisi kertoa.

Koko suomalainen yhteiskunta on rakennettu keskinkertaisuuden ja huippujen välttelyn varaan. Tästä mainiona esimerkkinä on syksyllä suoranaista mehustelua maassamme herättänyt kansainvälinen PISA-tutkimus, jonka keskeinen tulos oli se, että peruskoululaistemme paskin ja paras osaavat käytännössä yhtä hyvin matematiikkaa. Tämä taas johtuu vain ja ainoastaan siitä, että se takapulpetin turpaansa ansaitseva räkänokka ja eturivin kirkasotsainen pantapää istuvat samassa luokassa, jolloin kumpikaan ei opi mitään. Ratkaisuna olisi lähettää räkänokka sillan alle ja perustaa pantapäätä varten huippukoulu. Mutta eihän tämä käy, sillä silloinhan pantapäästä VOISI TULLA JOTAKIN!

Hämmentävintä tässä kaikessa on se, että rämmittäessä tarpeeksi syvällä siellä itse aiheutetussa suossa, niin kehdataan odotella pelastusta saapuvaksi hokemalla jotain ”paistaa se päivä risukasaankin”-mantraa. HEI RISUKASA, VOIMME TAATA, ETTÄ EI PAISTA! HAISTA VITTU!