perjantai 11. huhtikuuta 2008

Joka kuuseen kurkottaa pärjää paremmin

Perisuomalaisista hyveistä tärkeimmät ovat vaatimattomuus ja omien saavutusten vähättely. On tärkeä tajuta, että ”parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla” ja ”kel’ onni on, se onnen kätkeköön”. Ja vastaavasti, jos joku erehtyy huikentelemaan saavutuksillaan tai ylipäätään yrittää saavuttaa jotakin, on häntä syytä ojentaa välittömästi. Hyviä argumentteja ovat esimerkiksi ”itku pitkästä ilosta” ja ”kyllä routa porsaan kotiin ajaa”.

Sen lisäksi, että edellä mainitut sanonnat jo sinänsä ovat täyttä paskaa, niin on melko surullista, että kanssa-urpomme rakentavat elämänsä niiden pohjustaman ajattelun varaan. Mahdollista menestystä ja onnea ei kailoteta ympäriinsä, ettei vain joku lähettyvillä oleva ahdistuisi. Näin ollen – sinänsä nerokkaaseen – systeemiin on sisäänrakennettuna se, ettei mitään oikeastaan kannata edes yrittää saavuttaa, kun ei siitä kuitenkaan kenellekään uskaltaisi kertoa.

Koko suomalainen yhteiskunta on rakennettu keskinkertaisuuden ja huippujen välttelyn varaan. Tästä mainiona esimerkkinä on syksyllä suoranaista mehustelua maassamme herättänyt kansainvälinen PISA-tutkimus, jonka keskeinen tulos oli se, että peruskoululaistemme paskin ja paras osaavat käytännössä yhtä hyvin matematiikkaa. Tämä taas johtuu vain ja ainoastaan siitä, että se takapulpetin turpaansa ansaitseva räkänokka ja eturivin kirkasotsainen pantapää istuvat samassa luokassa, jolloin kumpikaan ei opi mitään. Ratkaisuna olisi lähettää räkänokka sillan alle ja perustaa pantapäätä varten huippukoulu. Mutta eihän tämä käy, sillä silloinhan pantapäästä VOISI TULLA JOTAKIN!

Hämmentävintä tässä kaikessa on se, että rämmittäessä tarpeeksi syvällä siellä itse aiheutetussa suossa, niin kehdataan odotella pelastusta saapuvaksi hokemalla jotain ”paistaa se päivä risukasaankin”-mantraa. HEI RISUKASA, VOIMME TAATA, ETTÄ EI PAISTA! HAISTA VITTU!

22 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Totta. Ja jos jotain saavuttaa, niin sit aletaan miettiin syitä tyyliin "mitähän aineita se on käyttäny...". Hyvänä esimerkkinä suomalaiset urheilusankarit, kuten Marjo Matikainen.

Toinen esimerkki voisi olla kanssa urheilusta. "Kyllä se sieltä änäristä maitojunalla ennen joulua tulee..."

Vittu hei! Pitääkö kaikkien olla samasta puusta ja jos ei oo, niin sit mietitään syitä. Koittakaa räkönokkaurpot tajuta, myös teitä parempia urpoja löytyy ihan täältä Suomestakin!

Ja täähän ei näköjään ottanu mitään kantaa tohon Atpon tarinaan, mutta mä oonkin erilainen...

Anonyymi kirjoitti...

johan oli pliisua illitystä.

Anonyymi kirjoitti...

Ja jos jotain saavuttaa niin muut sut alas ampuu vittu! Mä lähen hakee sossust kaljarahaa ->

Anonyymi kirjoitti...

VITTU!

Ette kai te hintit kuvittele, et teistä itestänne tulis jotain?
...vai kuvitteletteko jo olevanne?

Haistakaa perse!!

Anonyymi kirjoitti...

Vittu, kerrankin täälläkin tunkiolla avauduttiin edes jonkinlaisesta aiheesta, vaikka aika vitun aneemistikin. Haistakaa vittu, saatanan eliittivinkujat.

IrmaGee

Anonyymi kirjoitti...

perustuslakiin on kirjoitettu kohta jossa todetaan tasa-arvoinen koulutus kaikille. ##sehän toteutuu edellä tekstissä##

Anonyymi kirjoitti...

vittupillupuupallo!

Anonyymi kirjoitti...

Ja Pasako on parantunut jatkuvasta vitutuksesta kun ei näytä enää vituttavan? Kyllä mua vituttas jos oisin Pasa.

Anonyymi kirjoitti...

Jep, "Eniten Naurattaa Kaikki" olis nykyään osuvampi nimi blogille

Johannes Knektman kirjoitti...

perustaa pantapäätä varten huippukoulu.

Minun lapsuudessani oli yläasteella monessakin aineessa tasokursseja, mikseivät ne voi palata? Se olisi helpompi ja vähemmän maksava järjestely kuin erillisten huippuala-asteiden/-yläkoulujen rakentaminen.

Anonyymi kirjoitti...

Koska se luokittelee ihmisiä vitun eriarvoisiksi ja muuta sellaista paskaa...

Esim. HS uutisoi eräs päivä, että erään kansalaisyhmän mustiin (mikäliekangas) hameisiin pukeutuneet naiset olivat sitä ja tätä varastaneet (tolkuton satsi kamaa). Eli manne/mustalais sanaa ei saa käyttää.

Minusta jos sattuttaisiin lehdistössä kirjoitetaan joskus, että valkoinen suomalainen niin nostan sellaisen vitun älämölön sortamisesta ynnä muusta paskasta että perse repee...

Anonyymi kirjoitti...

vittu emmä jaksa lukee :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Anonyymi kirjoitti...

Onhan se nyt niin VITUN väärin, kun lastenkin urheilussa kaikki VITUN paskat halutaan saatana tasapäistää - että sen Urpo-Pertinkin on saatava peliaikaa, vaikka se ei perkelevittu osaa yhtään mitään.

Sitten VITTU ihmetellään, kun svedut ja kanukit antaa VITUN junnuleijonille ja muille paskamaajoukkueille ihan VITUSTI pataan.

VITTU jos kaikki koitetaan tasapäistää, niin jumalauta timantit jää hioutumatta...

Jos muakin olisi VITTU vedetty aina alas teidän kusipäiden tasolle, niin ei mustakaan olisi tullut näin VITUN hyvä!!! EI VITTU!!!

Anonyymi kirjoitti...

edellä itkeneelle anonyymille:
Haistapa ihan ensi töikses vittu!

lopeta se nillittäminen ja katso totuutta silmiin: jos sunlaises UrpoPetteri munanlutkuttaja ois kans tasapäistetty, niin sulla saattas olla jopa realistinen kuva itestäs. Nyt sulle on uskoteltu pienestä pitäen "Kyllä se meidän UrpoPetteri on niin saatanan fiksu, osaa kaikkia muita vetää jo nyt turpaan tuolla lätkäkaukalossa"

..ja vittu jääkiekko...leijonat...kaikkee vitun paskaa...tekis mieli sotkee sut suohon!! PERKELE!

Ois vaan sut tasapäistetty, niin ois jääny tilaa todellisten "timanttien hioutua"...vittu mikä idiootti!

..ja ihan kertauksen vuoksi: HAISTA VITTU!

Anonyymi kirjoitti...

Ja minkä asian vuoksi kehittyä? Senkö, että sillä pantapäällä olisi joskus insinööritutkinto/tohtorin arvo jossakin missälie-asiassa/korkea status huippumuotoilijana, rahaa, "mainetta" ja lopuksi lehdessä juttu, että tämä ks. kaikkien arvostama(kriitikoidenkin ihailema) pantapää on kuollut 71 vuotiaana koleraan tjsp(taijotaisellastpaskaa). Samalla ks. pantapää on aiheuttanut välillisesti/välittömästi harmia ympäröivälle maailmalle kateuden, ihailijoiden tai mikä ehkä sitäkin pahempaa; innokkaiden seuraajien/kilpailijoiden muodossa. Sekös mahtavaa?

Terveisin Ohikiitävä Hetki, Ikuinen Ilmastonmuutos ja Karman laki

Anonyymi kirjoitti...

Jos ne vitun pantapäät saa kunnon opetusta, eikä joudu samaan luokkaan tuollasten vitun pallokorvien kanssa, niin ne saattaa keksiä vaikka mitä maailmaa mullistavaa. Sen sijaan ne degeneroituu ja jää kotiin kaivaan nenää, ku joku saatanan urpo on huutanu takarivissä 8 tuntia päivässä viimeset 9 vuotta.

Anonyymi kirjoitti...

Hei NOLLA-13,

Sun nimimerkissä toi alku kuvaa just sua - TASAN nolla!!! Sunlaisten velliperseiden takia tämä maa on niin helvetin huonossa jamassa: "isi tuu auttaa ku mä en pärjää!" Voi vitun vellihousu, tee itse äläkä koita vetää muita sille omalle paskatasollesi, joka ei edes ole mikään taso - se on sen alla... Painu vittuun itkee ja ota nenäliinoja mukaan tai pyyhi hihaas... Ei VITTU!!!

Anonyymi kirjoitti...

Ihan vitun asia tekstii, peukut korkeel ja jatka samaa mallii. Näitä lukee hyvin koulussa.

t.dd

Anonyymi kirjoitti...

Hohjaa... miksi ne urpot sinne sillan alle toivotat rettelöimään? Ajattelusi looginen lopputulema on orjaleirit ja kaasukammiot kaikille "ei-tuottaville" yksilöille.

Miksei sulla ole munaa sanoa sitä suoraan? Kuvitteletko tuon vittu-sanan viljelyn olevan jotenkin rankkaa samalla kun tosiasiassa suollat tota epäsuoraa pelkurinatsipaskaa?

Anonyymi kirjoitti...

Älä vittu jauha. Alkaa vaan vituttaa.

R-M Yöradio kirjoitti...

Ai sen takia pitää saavuttaa jotain, että voi muille elvistellä? Ymmärrän sun vitutuksen määrän jos elät vaan näyttääksesi muille kuinka huippu oot jossain. Hyvä saa olla, ei siinä, mut ei asioita saavuteta maineen takia.

Sitä paitsi en tunne ketään jolla kotia koristais taulu, jossa lukee pitsikirjoilulla "itku pitkästä ilosta". En siis usko, että kukaan elää sananlaskujen ohjeitten mukaan, sillä se olis puhdas mahdottomuus. Sananlaskuja kun on yleensä myös toisten vastakohtia esim. Aamu on iltaa viisaampi - Ilta on aamua viisaampi.

Anonyymi kirjoitti...

Vittu haistakaa paska ja vittu perkele