tiistai 12. huhtikuuta 2011

Vaaleissa vituillaan mm.

Tiedoksi medialle, sekä kaduilla, FB:ssä ja muualla päivystäville kusipäille: ON TIEDOSSA, ETTÄ TÄLLÄ VIIKOLLA ON VAALIT!!! On ollu tiedossa jo aika helvetin kauan ja vierasta ei myöskään oo se, että just sun edustamalla ehdokkaalla (edustat siis kansanedustajaehdokasta, makee duuni!) olis sanottavaa mulle ja hyvät arvot + mielipiteet. Samoin tiedetään, että just sitä sun ehdokasta olis mieluista takoa feissiin oikein kunnon pamfletti- (taas, hyi helvetti, mikä sana) nivaskalla.

Vaalien ongelmahan on se, että mitään puoluetta ei suuremmin voi morkata, joutumatta nopeasti vastaamaan kysymykseen "no mikäs puolue sitten sun mielestä on paras". Ton vielä vois väistää, mutta "ketä äänestät / äänestit viimeksi" pysäyttää viimeistään suuren uhon. Kiusallista olla äänestämättä ketään, mutta noloa myöntää, että joku ehdokas kuitenkin oli "äänen arvoinen". Tiedossahan kuitenkin on, että kaikki ovat omilla persoonallisilla tavoillaan täysiä pellejä. Vaalisalaisuuteen vetoaminen taas on jotain niin naurettavaa, että vois alkaa salata esim. olemassaoloaan samalla innokkuudella.

Muutama homma on kuitenkin siinä määrin universaalisti vituillaan, että ne pitää nostaa säännöllisesti esille:

Tilanne ennakkoäänien jälkeen

Minkä helvetin takia vaalivalvojaisohjelmat pitää aloittaa jo ennen kun edes ennakkoääniä on julkaistu? Ja vaikka näin tehtäisiinkin, niin olisko mahdollista pidättäytyä spekuloimasta tuloksella ennen kuin tarpeeksi muitakin ääniä on laskettu? On nimittäin äärimmäisen kiusallista seurata: "tässä vaiheessa tilanne on vielä hyvin epävarma ja ei mitenkään voida ennakoida lopullista vaalitulosta"-tyyppisiä kommentteja. JOS KERRAN ON NOIN, NIIN ÄLKÄÄ SITTEN YRITTÄKÖ ENNAKOIDA JA JÄTTÄKÄÄ SAMALLA MUUKIN KOMMENTOINTI!!! Kyllä niistä helvetin palkeista aika monikin urpo näkee, kuka on sillä hetkellä saanut eniten ääniä.

Edelliseen muuten liittyy myös kaikki "SDP:hän on perinteisesti saanut lisäpaikkoja ääntenlaskennan edetessä"-henkiset nollakommentit.

Vaalikommentaattorit

Ollaanko ainoat, joita ihmetyttää, että MITÄS VITTUA TÄÄ PORUKKA TEKEE NOIN 364 PÄIVÄÄ KESKIMÄÄRÄSESTÄ VUODESTA?!? Ja voisko ne kenties tehdä sitä samaa vuoden jokasena päivänä? Mitään poikkeuksellisia kykyjä en muista näistä kenenkään koskaan osoittaneen. Nolointa on, jos näillä negatiivisen arvosia analyysejä tekemään kykenevillä tyypeillä on vielä jotkut yliopistotutkinnot tuomassa virheellistä kuvaa pätevyydestä. Muutamia uskottavan kuulosia skenaarioita kokoaa tarvittaessa vaikka Pasa CV:ssään mainostamillaan "laajoilla taulukkolaskentataidoilla".

Paikkojen menetykset ja saamiset

Puhutte hommasta kuin se olisi elämän ja kuoleman kysymys. Sinällään ihan ok, mutta MINKÄ TAKIA KUKAAN EI SITTEN OLE KUOLLUT TÄN HOMMAN SEURAUKSENA? Ja hei, miten relevantti tää homma on tyypillisessä tapauksessa, perusurpolle työssäkävijälle?

Reilu peli -tyyppinen vaalitulosten kommentointi

Viime eduskuntavaalien jälkeen jokainen puolue julistautui vaalivoittajaksi. Onhan se tietenkin kivaa, että kaikille jää hyvä mieli, mutta tuliko mieleen, että kilpailutilanteessa ei yksinkertaisesti ole mahdollista kaikkien voittaa. Etenkään, jos käytetään samoja mittareita. Vai oletteko oikeasti tehneet juoksun klassiset ja juosseet solidaarisuushengessä käsi kädessä ja rinta rinnan maaliviivan yli? Ilmeisesti maalikamerallakin otettiin kaiken varalta kuvia naisehdokkaiden kannuista, ettei kellekään tulis kurja olo.

Näissä vaaleissa hommassa on vielä oma lisänsä:

Perussuomalaisten kannatus

Älymystöön kuuluvansa kokevat tiedostavat uuvatit vastustavat kiivaasti kaikkea aiheeseen liittyvää kykenemättä saamaan sanotuksi, mikä voi niin paljon pelottaa siinä, että heidän mielestään puolitaitoiset tyypit pääsevät neljäksi vuodeksi telkkariin mokailemaan. Ja mites ne teidät suosikkipuolueet... tuleeko niistä jokaisesta aivan kädettömiä HETI, kun yks puolue nousee "yllättäen" kolmen suurimman rinnalle? Pääministereinä on helvetti vieköön ollu niin Anneli Jäätteenmäki, Matti Vanhanen kuin omissa mielikuvitusorgioissaan myös Paavo Väyrynen, Paavo Väyrynen, Paavo Väyrynen. Ei siellä yks Soini voi koko maata ryssiä. Ei edes osittain. Etenkään, jos ei ikinä hommaan pääse.

Tarmo Ropponen

Hei makee toi sun asiantuntijuutta huokuva vähän huolestunut ilmeesi! Tervetuloa taas telkkariin ensi sunnuntaina. Emme loukkaannu, jos pystyt generoimaan jotain järkevää analyysiä.

Ai miks Väyrysen nilkin nimi oli kolme kertaa peräkkäin? KAT-TO-KAA sen ilme ku se luki ton kohdan ja näki, että se oli siellä kolmesti!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://vittukunvituttaa.org

Unknown kirjoitti...

Bravo!

Anonyymi kirjoitti...

Vituttaa ja söyn paskaa kun vituttaa perkele